Joka yö tuijotan tuota pientä ihmistä. Katson ja ihailen. Hän on niin täydellinen pieni kiukkupussi.( Vaikka ei hän oikeastaan edes enää ole juuri koskaan kiukkuinen. Ainakaan tällä hetkellä.) Aamuisin, kun herätän poikiani kouluun, seison hetken ihan hiljaa ovella ja vain katselen. Sydän pakahtuu onnesta. Miten minua on voinutkaan kohdata näin suuri onni? Ja vieläpä kolme kertaa <3

Tekisin lasteni vuoksi ihan mitä tahansa. He ovat koko elämäni.

On ihanaa jutella poikien kanssa kaikista elämän kiemuroista. Vanhempi poikani tuntuu ajatuksiltaan paljon ikäistään vanhemmalta. Ja usein myös viisaammalta. Nyt on menossa haku ammattikouluihin ja paljon ollaan puitu eri vaihtoehtoja. Hänellä on järkeviä ajatuksia ja viisaita mielipiteitä. Hän ihan selvästi rakastaa elämää. Ja myös pikkusiskoaan <3 Aina hän huomioi ihanasti pikku neitin ja höpöttää hänen kanssaan, ihanaa <3 Eilen mietin ääneen tulevaa hammaslääkäriaikaani ja totesin etten sinne neitin takia pääse. Poikani yllätti minut täysin sanomalla, että mene vaan, kyllä minä voin hoitaa pikkusiskon <3 Voih, sydämeni suli lopullisesti <3

Nuorempi poikani on taas ihana " Vaahteramäen Eemeli" :) Hänen kanssaan puhutaan paljon kaikesta urheilusta, eniten jääkiekosta, yllättäin. Hän on aina ollut urheilullinen ja nykyäänkin hän on aina liikkeellä, yleensä jäällä luistimineen. Myös ruuanlaitto on hänen lempipuuhiaan ja Aku Ankkoja hän lukee aina, kun vaan malttaa olla paikallaan. Myös hän ihastelee pikkusiskoaan paljon. Antaa leluja, höpöttelee, ottaa syliin. Niin ihanaa <3

Ja kyllä itse pikkusisko saa meidät joka päivä vaan entistä enemmän pauloihinsa. Tuo pieni pulleamahainen, lähes kaljupäinen, hampaaton täydellisyys, joka edelleen jakelee ihania märkiä pusujaan aina, kun saa siihen mahdollisuuden. Nyt hänen ruokahalunsa on huomattavasti parantunut ja ruokamäärätkin ovat jo oikeasti isoja ja mikä parasta, syöttäminen ei ole enää yhtään hankalaa. Tai ei se nyt ihan lastenleikkiäkään ole, mutta entiseen verrattuna jo ihan mukavaa puuhaa. Tosin rintaraivarit on taas astuneet kuvaan ja ovat kyllä paljon entisiä pahempia, Huutoa kurkkusuorana, repimistä, pois työntämistä. Surullista, mutta tarpeeksi kauan taisteltuamme hän antaa periksi ja syö. Ja yöllä useaan kertaan :)

Eilen hän myös oppi vihdoin ja viimein ryömimään!!! Saman ikäisenä kuin vanhin poikani, nuorin poikani olikin vauvana hyvin laiska liikkumaan ja taisi olla yhdeksän kuukauden ennen kuin suostui etenemään.Kai hän ajatteli, että ennättää sitä myöhemminkin :) Ihanaa seurattavaa, kun tuollainen pieni ihminen kiskoo itseään eteenpäin, voih <3 Saa nähdä vieläkö taito on tänään tallessa ;) Ja eilen hän oppi myös taputtamaan käsiään. Ja nyt hän taputtaakin lähes kokoajan, myös yöllä ;)

On se tämä vauva-aika aivan mahtavaa aikaa, vaikkei meitäkään helpolla ole päästetty!

*Muoks* Tänään ilmeistyi myös suuhun oikealle alas pieni valkoinen naskali, ensimmäinen hammas, voih <3