ja lintuna, älä koskaan miehisty. EN MEIDÄN TALOON LISÄÄ AIKUISIA HALUA!!!

Näillä filiksillä alkaa elämä täysi-ikäisen pojan äitinä. Huokaus.

Sunnuntaina, siis poikani syntymäpäivänä, olin tosi masentunut ja ahdistunut. Kaikki tuntui jotenkin ylitsepääsemättömän pahalta. En olisi halunnut, että lapsestani kasvaa "aikuinen". Olisin halunnut hänen olevan edelleen se pieni pellavapää, jonka sain sulkea syliini ja jota sain varjella maailman kolhuilta. Oli kuitenkin ihanaa, kun vieraita kävi paljon ja poika oli niin onnellinen. Hänen isänsä tuli tietysti myös juhlimaan lastaan, tuoden mukanaan kirjekuoren, joka sisälsi autonavaimet ja luovutuspaperit. Auto odotti pihalla. Voi sitä onnea, iloa ja ylpeyttä pojan kasvoilla. Kaverit kävivät testaamassa autoa ja poikani istui ylpeänä kyydissä.

Joka aamu tällä viikolla hän on herännyt yhtään mukisematta seitsemän aikaan reippaana ajotunnille. Eilen hän oli käynyt vaateostoksilla. Ostanut farkut, paidan ja kengät. Lippis ja aurinkolasit olivat vielä ostoslistalla. Ajattelin, että minulla on kyllä fiksu täysi-ikäinen. Olin ylpeä ja onnellinen. Niinkuin myös eräänä iltana, kun neiti oli viettänyt jo pitkän tovin veljensä huoneessa ja kävin jo sanomassa, että antaisi veljensä välillä tehdä rauhassa omia juttujaan. Tähän poika vastasi, että " Mielelläni minä olen hänen kanssaan. Mikäs sen ihanampaa, kuin viettää aikaa pikkusiskon kanssa. En minä täällä kuitenkaan loputtomiin asu". Onnen kyyneleet kohosivat silmiini <3

Tänä aamuna tuo täysi-ikäinen lähti viimeiselle ajotunnilleen ja inssiin. Auto oli laitettu valmiiksi jo illalla. Valmiit suunnitelmat loppu viikolle, vain ajokortti puuttui. Ja puuttuu edelleen :( Inssin jälkeen sydän pamppaillen odotin viestiä puhelimeen. Aina, siis jo mopokorttia ajaessaan ja nyt autokoulun kirjallisissa, sain lähes välittömästi viestin " Läpi meni :) "  Nyt aika kului, viestiä ei kuulunut. Arvasin tuloksen, vaikka toivoinkin olevani väärässä. Kohta puhelin piippasi..." Ei mennyt läpi". Vastasin viestiin, lohdutin, kannustin. Muutaman tunnin päästä kotiin saapui täysi-ikäinen Myrskynmerkki. Ovet paukkuivat, lasten päiväunista huolimatta. Yritin kysyä, mikä meni vikaan ja sain vastaukseksi kaikki mahdolliset kirosanat ja tiuskimista " kuolleista ajokulmista". Tietokone sai kyytiä, samoin taskussa olleet autokoulun paperit. Poistuin huoneesta. Ovi kävi vähän väliä, poikani rampatessa tupakalla. Laatikot saivat kyytiä, ryske ja räiske oli kuin jossain rakennustyömaalla.

Hoitolasten äitien ollessa eteisessä pukemassa lapsiaan tämä Myrskynmerkki painui ovesta ulos 24 kaljatölkin ja viinapullon kanssa. Toinen huokaus.

Huomen aamuna olisi tärkeät veri-ja virtsakokeet ensi viikon diabeteksen vuosikontrollia varten. Verensokerimittari on kotona. Liekö insuliinitkin. Kolmas huokaus.

On se ihanaa olla täysi-ikäisen pojan äiti...