Nyt mä yritän ennättää taas saada tännekin jotain. Kiitos tuestanne ja onnitteluista <3 Vastailen tässä samalla myös noihin kommentteihin...

Kokeilen samalla vähän uutta systeemiä, lokeroidaan aiheet niin voi hyppiä yli jos ei aihe kiinnosta :)

Anoppi Huokaus, en edes tiedä mitä sanoisin. Asia vaivaa mua yllättävän paljon ja pyörii päässä lähes kokoajan. En mä halunnut sen menevän ihan tähän pisteeseen. Tarkoitus oli vaan jutella asiallisesti ja kysyä miksi hän mm.arvostelee piikikkäästi työtäni, välillä äitiyttäni ja millon mitäkin. Mutta, mutta, tilanne siis meni siihen, että hän alkoikin mm.syyttää minua valehtelusta ja tämäkin siis oli vain sellainen juttu, että hän yritti kerran minulle soittaa ( hän ei ikinä oikeasti soita minulle ), en päässyt silloin vastaamaan ja kun soitin takaisin, hänellä oli varattua. Ei ollut koputuspalvelu päällä, mutta en soittanut sen koommin, ajattelin että soittakoon itse jos on tärkeää asiaa, olin nimittäin silloinkin hänelle tooooosi raivoissani edellisen käynti kerran takia. Silloin hän mm. syytti että on täysin minun ja minun työni vika, ettei neitokainen suostunut lainkaan mummonsa syliin vaan halusi vaan olla minun kanssani. Minä kuulema manipuloin lastani niin, ettei hän suostu olemaan muiden seurassa. Huokaus. Ja samalla käynnillä hän myös ilmoitti haluavansa takaisin kaikki vaatteet mitkä on tytöllemme uutena ostanut. Aika outoa, kun kuitenkin mieheni on hänen ainoa lapsensa, eikä heidän suvussaan pidetä yhteyttä esim.serkkuihin, joille vaatteet voisivat vaikka olla menossa. Tämäkin oli siis vaan v*ttuilua minulle. Ja näitä kertojahan riittää. Mutta siis hän väitti tarkastaneensa puhelutiedot eikä löytänyt minun soittoani ( ei tietenkään, koska jos ei ole koputuspalvelua, ei puhelu jää muistiin ) ja haukkui minut valehtelijaksi, nauroi niin pilkallinen hymy naamallaan etten oikeasti voinut enää hillitä itseäni. Silloin sanoin pahasti ja sen jälkeen en enää edes yrittänyt olla ystävällinen. En tiedä mitä tässä pitäisi tehdä. Hän ei ole sen koommin meillä käynyt, paitsi tietysti neitin synttäreillä, jolloin emme vaihtaneet sanaakaan, mutta muuten ei ole häntä näkynyt. Harmittaa neitin puolesta. Olin jo mielessäni päättänyt, että otan häneen yhteyttä ja edes yritän jonkinlaista sopua. Mutta sitten kuulin kaveriltani miten hän oli elämäni kamalimpina vuosina, silloin kun mieheni joi tauotta viikkoja, kuukausia,( ja voin ihan suoraan sanoa, että joisi edelleenkin ilman minun apuani ) haukkunut minua moneen kertaan ja sanonut miehellenikin, että " lähde kävelemään sieltä ( minun kodistani ), löydät kyllä paremmankin! Se taas sai minut raivonpartaalle, enkä oikeasti tällä hetkellä edes halua tavata sitä naista ikinä!!! Aamulla mieheni lähti neitin kanssa ulkoilemaan ja sanoi minun kuullen, että "käydään mummoa moikkaamassa". Minun teki mieli kirkua suoraa huutoa, että sen naisen luo et lastani vie!!! :( Voi voi...

Mutta tämä vaikuttaa tietysti myös minun ja mieheni väleihin. Ikävä kyllä. Hän on valinnut puolensa. Ja se ei ole olla minun tukenani. Pelkään, että tässä ei käy hyvin. Mutta siitä aiheesta vielä lisää tuonnempana.

 

Ystävät Anoppi ei ole ainoa jonka kanssa menee vähän kehnonlaisesti. Menetin hyvän ystäväni ja sekin harmittaa ihan suunnattomasti :( Hän on poikieni isän avovaimo ja ollaan ystävystytty tässä viimeisen vuoden aikana. Hoisin kesän hänen 3-vuotiasta poikaansa. No, heidän suhteensa on hyvinkin ailahtelevainen ja he eroavat melkein viikottain. Silloin aina tämä ystäväni pitää paljon yhteyttä poikiini, jotenkin kuvittelisin sen olevan "näpäytys"poikien isälle. Sellainen "hähää, kyllä minä ainakin sinun poikiesi kanssa olen väleissä"- juttu. Vähän tyhmältä kuulostaa, mutta siltä se ainakin vaikuttaa. Nyt oli samanlainen erotilanne heidän välillään ja ystäväni päättikin että vie nuoremman poikani jonnekin reissuun tänä viikonloppuna. ( He lupasivat tehdä reissun kesän aikana, mutta eipä ole sitä reissua koskaan tullut ja vanhempi poikani ei enää tällaisille reissuille lähde ). No, yritin toppuutella että' miettii nyt tarkasti ja onko varmasti varma päätöksestään? Hän kuitenkin suunnitteli jo jopa kahden yön hotellilomaa Tallinnaan yms.ja tietenkin kertoi pojalleni suunnitelmistaan ja kysyi häntä mukaan. Idea oli hyvä, mutta parin päivän jälkeen hän palasi taas yhteen poikien isän kanssa ja eipä enää tarvinnutkaan näyttää mitään kenellekään, joten reissukin peruuntui. Poikani otti sen aika raskaasti, koska ennätti jo iloita reissusta. Minä sanoin ystävälleni asiasta, koska en voi ymmärtää että lapselle ensin luvataan jotain ja sitten vaan sanotaankin, että hupsista, eipä nyt onnistunutkaan. Ja sain taas vihat päälleni. Pitäisi kai oppia pitämään suunsa kiinni. Mutta poikiani on jo satutettu niin monta kertaa ( isänsä tiimoilta ) etten yksinkertaisesti suostu siihen, että heidän on paha olla! Haluaisin kuitenkin saada ystäväni takaisin, kaipaan häntä jo nyt. Haluaisin laulaa hänelle, että " Ollaanko enkeleitä toisillemme, piipiesi suojaan saanko painaa pään? Jos oomme enkeleitä toisillemme, emme muuta enää kaipaisikaan..." :(

 

Mieheni  Syvä huokaus...Kaipaan häntä. Rakastan häntä. En haluaisi menettää häntä. Näin ajattelen aina silloin kun emme ole samassa paikassa. Päätän, että ten kaikkeni tämän suhteen eteen ja lopetan itsekin sen "jäkättämisen". Sitten kun hän tulee töistä kotiin, tilanne muuttuu heti. Saan olla kokoajan jotenkin varuillaan. Pelkään mitä hän sanoo seuraavaksi. Jopa toivon, että hän lähtisi jonnekin tai tulisi pian seuraava päivä ja hän olisi töissä.Mitä hemmettiä minä teen??? Taas pyörii päässä laulunsanat..."Mä siihen yksin pysty en, vaan rakkauttas tarvitsen. Tää musta yö mun kanssa jaa, niin ehkä huomenna tää on jo helpompaa..".- Yö -

 

Lapseni Nuo maailman ihanimmat olennot <3 Viime yönä/aamuna kävin vessassa kuuden aikaan. Kuulin pihalta autonoven paukauksen. Menin kurkistamaan verhon raosta, että viekö joku minun iki-ihanan tojotani :) Näin nuoriso porukan pysähtyneen aivan meidän talon kohdalle. Pari poikaa tuli autosta ulos tupakalle. Kaljapullot kädessä. Yhden heistä tunsin, poikani kaveri, kansanedustajan lapsi. Kuskina oli joku nuori tyttö. Mietin kauhuissani, että mitä he siinä oikein tekivät. Tuijotin sälekaihtimien välistä. Sydän hakkasi hurjasti. Pelotti. En edes tiedä miksi. Poikani oli nukkumassa, tietenkin ja oli jo ajoissa kotona muutenkin eilen illalla. Yksi niistä pojista lähti kulkemaan ovelle päin. Hyppäsin kiireesti yöpuvussa, tukka harjaamatta pihalle. Poika kysyi ystävällisesti onko poikani kotona? No, on tietenkin siihen aikaan. Kuulema jotain peliä tuli lainaamaan, olivat aijemmin sopineet. No, en kuitenkaan herättänyt poikaani siihen aikaan. Peli sai hiukan odottaa. Tajusin kuitenkin miten hyvin poikani ovat käyttäytyneet. Ei ole tarvinnut valvoa yökausia, etsiä heitä pitkin kyliä, talutella humalaisena sänkyynsä nukkumaan, ei kirkua naamapunaisena liian kovasta musiikista tai äänekkäistä vieraista. He ovat olleet unelma nuorisoa :) * Kop kop *

Nuorempi poikani harmitteli eilisen päivän reissun peruuntumista, mutta lähti sitten yöksi kaverinsa luo, pyörällä. Matkaa jotain parikymmentä kilometriä :0 Tänä iltana täällä on "Uneton yö"-tapahtuma, kivaa kaiken ikäisille :)

Neiti kiukkuaa tuolla isälleen välipalapöydässä, joten joudun lähtemään sinne ihan just. Nykyään ei taas suostu syömään kuin minulta. Mutta äkkiä muutama sana. Neiti on oppinut näyttämään kysyttäessä jo varpaansa, nenänsä, peppunsa, korvansa ja hiuksensa ( joita ei kovin montaa haituvaa ole ), aivan ihanan näköistä <3 Myös "kiitää kaataa, liitää laataa"- leikki on sellainen jota hän itsekkin tekee. Käsi liitää kaaressa ja puksahtaa mahaan. Hassua. Kissat, varsinkin tuo pitkäpörröturkkinen karvakasa on alkanut kiinnostaa kovasti. Välillä neiti muistaa ihan hienosti silittää, välillä ei. Ruokaakin hän haluaa aina kissankuppiin laittaa. Pieni ihana apulaiseni <3

Mutta nyt ei auta, pakko rientää...