Äitiys on maailman ihanin asia. Täynnä iloa, onnea ja hyvää mieltä. Lapset tuovat elämään niin paljon hyvää. Elämä tuntuu ruusuilla tanssimiselta... Ja paskat! Onhan äitiys tietysti joskus myös kaikkea tuota, mutta pääasiassa se on surua, huolta, murheita ja valvottuja öitä. Sen sain taas eilen huomata. Olo on kuin krapulassa, silmät turvoksissa, päänsärky jyystää ohimoita, takana valvottu yö. Edessä päivä, jota en edes uskalla ajatella.

Lähdin eilen työpäiväni jälkeen neitin kanssa käymään siskoni luona. Matkalla tuli jo suunnitelmiin muutoksia, joten pistäydyimme vain pikaisesti hakemassa mökkijuttuja. Pois lähtiessäni esikoiseni soitti. En saanut hirveästi selvää tapahtumista, kirosanat raikuivat korvaani ja monet muutkin huolestuttavat asiat. Esikoinen soitti kotoamme. Vein ystäväni kiireesti äitinsä luo, niinkuin olin luvannut, muut menoni jätin väliin ja ajoin kotiin. Esikoinen ei enää ollutkaan siellä. Soitin hänelle ja sanoin, että voin tulla heti käymään. Hän itki puhelimessa ja kertoi myös kohtaamisestaan veljensä kanssa. Sydämeni jätti muutaman lyönnin väliin ja kyyneleet valuivat poskilleni. Hän halusi tulla käymään. Suljin puhelimen ja menin nuoremman poikani huoneeseen. Puhuimme hetken tapahtuneesta. Esikoinen saapui pian ystävänsä kyydillä. Jalka niin kipeänä, ettei sillä voinut astua. Turvoksissakin se oli niin paljon, ettei siihen saanut laitettua kenkää. Veljekset puhuivat hetken kahdestaan ja esikoinen pyysi anteeksi. En tiedä miten tämä vaikuttaa heidän väleihinsä, se jää nähtäväksi. Tuntuu niin pahalta. Kaikki tapahtunut. Vaikkei tässä alunperin mitään niin hirveää sattunutkaan. Esikoisen käytös huolestuttaa minua. Tuntuu, että kasvatuksessakin on mennyt jotain pahasti pieleen. Tuntuu, kuin kuristuisin.

Päässäni soi koko illan jälleen kerran yksi hyvä kappale. Enkeleitä toisillemme. Tästä kappaleesta tulee usein mieleen esikoiseni. Vaikka laulunsanoissa varmaan oikeasti tarkoitetaan parisuhdetta, niin tämä kappale sopii mielestäni hyvin kuvaamaan myös äidin ja lapsen välistä rakkautta. Silloin kun asiat eivät ole hyvin, esikoiseni katseesta voin lukea sanat " Ollaanko enkeleitä toisillemme? Siipiesi suojaan saanko painaa pään? Jos oomme enkeleitä toisillemme, saamme rakkautemme kestämään. " Äidin ja lapsen välinen rakkaus on jotain ihmeellistä. Kaunista, mutta myös äärettömän satuttavaa. Tuntuu kurjalta kerta toisensa jälkeen joutua kuuntelemaan esikoisen raivokohtauksia, mutta onhan se tietysti hyvä, että hän purkaa oloaan minulle, eikä kenellekään muulle. Tästä päivästä tulee raskas. Huomenna saamme tietoa perhettämme huolestuttavaan asiaan. Voimia tarvitaan nyt enemmän, kuin pitkään aikaan.

Toinen toistaan huonompi ihminen
kaipaa rakkautta kuitenkin
silloin särkynyt sielumme syntinen
löytää toisestansa enkelin

Sä tulit suruinesi savuiseen kuppilaan
miltein kyyneleitä silmissäs näin
jäimme yhdessä huoliamme hukuttamaan
joku katsoi meitä ylhäältä päin

Ollaanko enkeleitä toisillemme?
Siipiesi suojaan saanko painaa pään?
Jos oomme enkeleitä toisillemme
saamme rakkautemme kestämään

Ollaanko enkeleitä toisillemme?
Kai sinut ikuisesti pitää saan
Jos oomme enkeleitä toisillemme
emme muuta enää kaipaisikaan

Vaikka sinut syliini painaisin
voin olla kaukana jossakin
mutta palaan varmasti, rakkahin
vaivuin hetkeksi muistoihin

Minä kerran sinua jos loukkasin
tyhmyyttäni sinut melkein menetin
sitä anteeksi pyytää nyt tahtoisin
sulta, rakkaani, viimeinkin

Ollaanko enkeleitä toisillemme?
Siipiesi suojaan saanko painaa pään?
Jos oomme enkeleitä toisillemme
saamme rakkautemme kestämään

Ollaanko enkeleitä toisillemme?
Kai sinut ikuisesti pitää saan
Jos oomme enkeleitä toisillemme
emme muuta enää kaipaisikaan