Sain tänä aamuna viestin vanhalta ystävältäni. Ihmiseltä, joka on viettänyt meillä useita jouluja ja juhannuksia. Hän on ollut neitin elämässä mukana aina. Olemme heittäneet satoja tikkakisoja, nauraneet vedet silmissä ja viettäneet paljon aikaa yhdessä. Tämä vuosi on ollut erilainen. Viimeksi hän vieraili luonamme tammi-helmikuun vaihteessa ja sen jälkeen olemme olleet yhteyksissä muutamia kertoja. Viina on ollut syynä siihen, ettei hän ole nyt käynyt luonamme. Viimeksi olimme sopineet, että hän tulee neitin syntymäpäiville. Lupasimme hakea ja viedä hänet, matkakuluja ei siis tulisi. Hän asuu noin 30 kilometrin päässä. Sovimme kellonajat ja kaiken muunkin. Ajelin sovitusti lasten kanssa häntä hakemaan, mutta ovipa ei auennutkaan. Verhot kyllä heiluivat useaan kertaan, joten kotona hän oli. Aijempi yhteydenotto hänen puoleltaan oli kesäkuussa, syntymäpäivänäni, jolloin hän laittoi minulle ikäviä viestejä ja sai maailmani hetkeksi järkkymään. Annoin kuitenkin asian olla ja jopa annoin hetkessä anteeksi. Tai ainakin ymmärsin ja elämä jatkui.

Olemme olleet hyvät ystävät useita vuosia. Olemme auttaneet häntä lukuisia kertoja ja olemme myös saaneet häneltä paljon. Saimme hänestä hyvän ystävän.

Tämän aamuinen viesti oli kaikkea muuta, kuin ystävältä toiselle. Se viesti sai oloni surulliseksi. Tiedän, ettei sitä viestiä ole kirjoitettu selvinpäin. Silti se ei tee asiaa kauniimmaksi. Jossain kulkee myös raja minun ymmärryksessäni. Se raja tuli vastaan nyt. Olen yhtä ystävää köyhempi :(