Tämän biisin olen kirjoittanut täällä ennenkin. Tämä vaan on niin hyvä. Tämä kuvaa liiankin hyvin tämän hetkisiä fiiliksiäni. En taas tiedä itkisinkö, nauraisinko vai antaisinko vaan asian olla. No, en osaa olla puuttumatta lasteni asioihin, vaikka mitään en tässäkään tilanteessa juuri voi tehdä. Tieto lisää tuskaa ja epätietoisuus tekee elämästä helvetin. Tuttu sananlasku minun elämässäni. Voinko enää luottaa ystäviini ja läheisiini? En tiedä. Mietin sitä ensi yönä.

Etkö unta saa? Aaveetko taas sun vuoteellesi omin luvin istahtaa.
Sua valvottaa, jo kohta aamu sarastaa.

Etkö unta saa? Yksinäisyys, kun soittaa sydämmessä pirunviuluaan
ja luurangot, kun kaapissa äityy kolistelemaan.
Mä tahdoin karkoittaa ne pois olemattomiin,
ettei ne enää milloinkaan nousis kummittelemaan.

kertosäe:
Mut siihen yksin pysty en,
vaan rakkauttas tarvitsen.
Tää musta yö mun kanssa jaa
niin huomenna tää kaikki ehkä on jo helpompaa.

Ja yö kun aamuun liukenee.
Vierellä sun,
ei enää pahaa tee.
Syliis rauhoitun.

Etkö unta saa? Kun eilinen taas päälle käy ja kaikki epäonni sen
eessä kohoaa ja lailla vuoren tuijottaa.
Mä tahdoin karkottaa ne pois, olemattomiin,
ettei ne enää milloinkaan nousis kummitelemaan.

kertosäe

Mut siihen yksin pysty en,
vaan rakkauttas tarvitsen.
Tää musta yö mun kanssa jaa
niin huomenna tää kaikki ehkä on jo helpompaa.

Ja yö kun aamuun liukenee.
Vierellä sun,
ei enää pahaa tee.
Syliis rauhoitun.

Vierelläsi sun
Mä siihen rauhoitun
Vierelläsi sun
on turvapaikka mun.