Hohhoijaa. Mistähän sitä taas aloittaisi. Pää sekaisin, kuin Haminan kaupunki. Unta takana klo 02-03. Jihuu, tästä on hyvä aloittaa uusi työviikko. Tänään vielä töitä ilta kahdeksaan asti. Voi olla, että jossain vaiheessa väsyttää.

Ei olisi taas kannattanut kirjoitella auto asioista sitäkään vähää mitä niistä kirjoitin. Tai ainakaan olla hetkeäkään hyvällä mielellä asioiden näyttäessä hieman valoisammilta. Nyt seisoo jo kolme auton romua ympäri kyliä, verojen maksut kasaantuvat tälle viikolle ja esikoisen suru ja pettymys on se kaikista pahin :( Luovun tänään omasta autostani, en jaksa enää yhtään taistella.

Lauantaina tulimme tukilasten ja neitin kanssa uimahallista. Oli niin ihanaa, kun esikoinen hääräsi pihallamme autonsa kimpussa. Pesi ja puhdisti. Hän oli oikeasti onnellinen ja se suuri huoli joka mieltäni vaivaa sai edes vähän helpotusta. Ajattelin, ettei kyse voi olla mistään ihan kamalasta, koska lapseni oli silminnähden onnellinen. Sanoikin lähtiessään, että aikoo pikkuhiljaa laitella uutta autoaan sellaiseksi, että siitä tulee hänen näköisensä ja pitkäaikainen ajopeli. Ensimmäisenä hän aikoi suunnata ostamaan Wunderbaumin, muuhun ei vielä ollut varaa. No, se ilo loppui lyhyeen mansikan tuoksuisesta Wunderbaumista huolimatta ja auto seisoo nyt jossain kylällä. P*skana. Tietenkin. Nuorempi poikani täyttää tasan kuukauden kuluttua 18v. ja autokoulu on loppusuoralla. Hän sai jo isältään ennakkoon syntymäpäivälahjaksi auton, jonka hyvää hyvyyttään antoi veljensä ajettavaksi, koska myös esikoiseni edellinen auto koki ainakin välikuoleman. No, tämäkin auto seisoo tällä hetkellä jonkun korjaamon pihassa kolaroinnin takia. Sattuuhan näitä. Tiedän. Mutta ei se silti paljon naurata, kun kaikki se vähäinenkin raha on nyt kiinni näissä kolmessa romussa.

Eilen olin ihan hirveän pahalla tuulella. Kaverit saivat kuulla raivoni soitellessaan kuulumisia, pahoittelut siitä, mutta joskus minäkin olen pahalla tuulella, enkä aijo sitä kenenkään takia peitellä. Luulen, että tänäänkään ei ole hyvä päivä, joten jos ette halua kuunnella purkautumistani, niin varmaan parempi olla soittamatta :) Yksi ystäväni sanoi, että jättäydy kokonaan pois poikiesi asioista ja huolista. Siis mitä v*ttua??? Hehän ovat minun lapsiani ja olen aina mukana heidän elämässään, asioissaan ja huolissaan!!! En voi käsittää kyseistä ehdotusta varsinkaan ihmiseltä joka on itsekin äiti!! Teen lapsieni puolesta ihan mitä vaan pystyn ja annan vaikka henkeni, jos se heitä auttaa elämässään eteenpäin. Sama ystäväni sanoi myös jotain muuta. Jotain ihan kamalaa, joka siis vei yöuneni. Ei minua autojen särkymiset pelkästään valvota, tähän epäonneen on jo jollain tasolla tottunut, mutta ystäväni sanat kaikuvat korvissani koko ajan. Kyse on siitä suuresta lapseeni, esikoiseeni, kohdistuvasta huolesta. Puhuin vielä illalla siskoni kanssa puhelimessa, puhelun jälkeen romahdin täysin. Itkin, huusin, tärisin. Istuin pihalla pitkän aikaa ja mietin mitä olen tehnyt väärin? Miten h*lvetissä minun elämäni on taas yhtäkkiä tällaista? Täynnä tuskaa, surua, huolta ja pelkoa. On jälleen kerran tartuttava puhelimeen ja yritettävä saada asioihin edes jotain selkoa. Tämä epätietoisuus vie minulta viimeisenkin järjen.