Koko viime viikon jotenkin leijuin pilvissä. Oma elämä tuntui niin kivalta ja tasapainoiselta. Tarkoitus oli kirjoittaa tännekin miten kiitollinen olen omasta elämästäni, vaikka se ei täydellistä olekaan. En vaan saanut aikaiseksi kirjoittaa.

Kävimme hoitolasten ja neitin kanssa ihanalla päivän reissulla lähi kaupungissa. Menimme linja-autolla. Ensin suuntasimme pakkaspäiviin kuuluvaan nukketeatteriin, Kukon ja kanan pakomatka. Se oli yllättävän hauska. Kiertelimme hetken kirjaston lastenosastolla ja menimme syömään Hesburgeriin. Mahat täynnä katselimme torin nähtävyyksiä ja kävelimme museoon. Museo on mahtava kohde käydä lasten kanssa, suosittelen jokaiselle :) Olen itse käynyt siellä lukuisia kertoja niin edellisten hoitoryhmieni, sekä tukilasten kanssa. Eläimiä on laidasta laitaan, lintuja, hirviä, ilves, jäniksiä, siili, pöllöjä ja vaikka ties mitä. " Alkuasukkaat" ( oikealta nimeltään mammutinmetsästäjät ) pimeässä hieman pelottavassa luolassaan ja tietysti se iso ihana mammutti tuikkivan tähtitaivaan alla. Lapsille löytyy myös kiva leikkihuone liukumäkineen ja kiipeilypaikkoineen ja tietysti paljon muuta vanhaa katseltavaa museon tyyliin. Tällä kertaa paikalla olivat myös pienet karhunpennut Ben ja Min, joita lapset saivat vapaasti silitellä. Myös napista avautuva karhun talvipesä kiinnosti kovasti. Samoin kuulokkeilla kuuluvat erilaiset lintujen äänet. Ihana paikka, ei voi muuta sanoa. Paluu matka taittui taas linja-autossa eväitä syöden.

Viikonloppuna vierailimme vanhempieni luona, äitini syntymäpäivillä. Äiti oli loihtinut pöydän täyteen toinen toistaan ihanampia herkkuja. mahtava omarleivos vei kielen mennessään :) Paikalla olivat siskoni miehensä kanssa, toinen siskoni perheineen, toinen pikkuveljeni sekä siskontyttöni perheensä kanssa. On suuri rikkaus kuulua isoon perheeseen <3 Ihana oli nähdä sukumme pienintä, sitä viiden kuukauden ikäistä kaljupäistä prinsessaa <3 Tänään hän muuttaa perheineen monen sadan kilometrin päähän, joten emme luonnolisestikaan näe enää kovin usein.

Viime viikko siis oli ihana, vaikka toki ystäväni suuri menetys tuntuu pahalta joka päivä, mutta se on myös opettanut olemaan entistä kiitollisempi siitä mitä minulla on. Pienet asiat tuntuvat ihan parhailta. Esikoiseni soitti muutaman kerran viime viikolla ja tuntui niin hyvältä, kun hän ilmoitti asiat minulle, ettei minun tarvitse huolehtia <3 Ei jokainen nuori mies toimi niin. Minulla on maailman parhaat lapset <3

Maanantai olikin sitten pitkästä aikaa sellainen päivä, että olisin voinut jättää sen elämättä. Mitään hirveän vakavaa ei ole tapahtunut, olemme kaikki kunnossa, mutta tapahtuneet asiat kyllä tuovat suuren lisähuolen pitkäksi aikaa. Tällä hetkellä minulla ei ole harmainta aavistusta miten niistä taas selvitään. Kohta täytyy tarttua puhelimeen ja alkaa selvittämään tilannetta. Huokaus. Näinhän se aina menee, kun elämä on vähän liiankin helppoa ja mukavaa, niin matto vedetään kyllä jalkojen alta ihan varmasti :(

Blogi varmaan seikkailee edelleen ties missä, ylläpito ei ole vastannut viesteihini vieläkään mitään, joten olkoon siellä missä on, en osaa sille mitään itse tehdä!

Mukavaa viikon jatkoa teille <3