Taas vierähti muutama viikko etten saanut itseäni tähän koneen eteen. Enkä tiedä kauanko tässä ennätän istua nytkään, neiti on isänsä kanssa syömässä, mutta hyvin suurella todennäköisyydellä aivan hetkisen päästä roikkumassa sylissäni :)

Olen miettinyt viime aikoina paljon lapsettomuutta. Sitä, kun syli on oikeasti tyhjä. Ei ole sitä pientä pehmeää nyyttiä, jonka voi napata kainaloonsa ja joka poistaa hymyllään kaikki murheet. Vasta nyt tunnen ymmärtäväni täysin lapsettomien surua ja kaipuuta. Minä en ole koskaan kärsinyt lapsettomuudesta. Vuosina jolloin yritimme saada alulle tuota pientä ihanaa kiharapäätä minä kärsin. Se oli yhtä tuskaa. Mutta minä en silti ollut lapseton. Mutta se, ettei kipuni ehkä ollut niin suurta kuin oikeasti lapsettomien, johtui mielestäni enemmänkin siitä, etten enää muistanut miten ihanaa vauva-ja taaperoaika on. Siis jos olisin muistanut, tuskani olisi ollut vielä paljon suurempi. Pojat ovat jo niin isoja, että vasta nyt neitin syntymän jälkeen mieleeni palasi heidän vauva-aikansa. Se on jotain niin ainutlaatuista, että sen voi ymmärtää täysin vain jos on sen jo itse kokenut. Siis en missään nimessä tarkoita sitä, että lapsettomat eivät voi tuntea sitä lohdutonta tuskaa, vaan juuri päinvastoin, heidän tuskansa on sanoinkuvaamaton, itse vain oivalsin tämän vasta äskettäin. 

Ystäväpiirissäni on monta ihanaa ihmistä, jotka haluaisivat äidiksi, mutta eivät ole saaneet sitä onnea vielä kokea. Samoin "palstaystäväni" vielä odottaa omaa onneaan. Toivon ja rukoilen, että jokainen heistä sen onnen vielä kokee. Hallelle lähetän ison rutistuksen ja toivon, toivon ja toivon <3 Olet ajatuksissani <3

Elämä on niin kovin epäreilu ainakin tässä lapsettomuusasiassa. Niin monet ihmiset, pultsarit ja narkkarit, kulkevat mahapystyssä tupakka suussa ja luonnollisesti heidän lapsensa otetaan huostaan heti synnytyssairaalasta. Miksi siis näin? Miksei ne äidiksi kykenemättömät voisi "kärsiä" lapsettomuudesta ja he, jotka koko sydämestään toivovat äidiksi tuloa, voisi saada vauvan edes vähän helpommalla? Ei voi käsittää, eikä ymmärtää :(

Mutta toki elämässä tapahtuu niitäkin ihania asioita, kaikki eivät kärsi lapsettomuudesta. Ja en malta odottaa, että saan nähdä ihanan ystäväni pikkuisen <3

Paljon olen miettinyt muutenkin elämääni ja elämää yleensäkin. Ja tehnyt aika ikäviäkin havaintoja :( Kirjoittelen niistä sitten myöhemmin. Nyt täytyy itsekin lähteä jotakin syömään.

Mukavaa palmusunnuntaita :)