Taas edessä uusi päivä. Viime yönä unta jälleen kerran 4 tuntia. Illalla ajattelin että olen niin väsynyt, että varmasti nukun ilman mitään apuja ja otin vain yhden 3mg Melatoniinin kahden sijasta. Olin hereillä vielä kahdeltatoista, joten kävin hakemassa toisen ja sen jälkeen nukuin ne 4 tuntia. Pää on ihan pyörällä, väsyttää, muttei nukuta. Missähän vaiheessa sitä täytyy turvautua ihan oikeisiin unilääkkeisiin.

Eilen puhuin puhelimessa esimieheni kanssa. Hänkin oli ihan ymmällään tilanteeni takia ja lupasi selvittää asioita ja soittaa heti takaisin. Puhelua ei kuitenkaan kuulunut. Ehkä hän soittaa tänään. Puhuin myös lapseni kanssa. Hirveän raskas keskustelu. Sanoin hänelle, että kyllä kaikki järjestyy. Mitä muutakaan olisin voinut sanoa? Vaikka en edelleenkään usko minkään järjestyvän tai olevan koskaan ennallaan. Viimeinen keskustelu siirtyi vielä tälle illalle. En yksinkertaisesti jaksanut enää eilen.

Aamulla neljän jälkeen kun raahauduin keittiöön, huomasin taas kyynelien valuvan pitkin poskia. Eilen en itkenyt kovin paljon ja sain jopa soitettua muutamalle rakkaalle ihmiselle. Eilen jopa hetkellisesti ajattelin, että jotenkinhan me tästäkin selvitään. Tänään en ole siitä enää yhtään varma. Yritin juoda kahvia, mutta en  saanut sitä alas. Vesikin oli vaikea nielaista. Avasin radion. Tuntui, että sekin vittuilee minulle...

Tätä hetken kartoin, tätä väistin, tätä niin pelkäsin...

...Tähän päättyy paljon hyvää, paljon kaunista...